11.1.2018

Työnä turvallisuus: Itselle arkea, asiakkaalle juhlaa

AVARN_Security_Musiikkitalo_vartija_uratarina.jpgRobert Salonen opiskelee kauppatieteitä ja työskentelee opintojen ohella vartijana Helsingin Musiikkitalolla.

Viisi vuotta sitten Salonen opiskeli lukiossa ja etsi työtä, jota voisi tehdä opintojensa ohella. Ystävänsä suosituksesta Salonen haki ja pääsi töihin AVARN Securitylle. Salonen aloitti järjestyksenvalvojana ja siirtyi myöhemmin vartijan tehtäviin. Vartijan koulutuksen tarjosi työnantaja. Salonen kertoo viihtyvänsä työssään hyvin.

– Lukion jälkeen jäin tänne töihin, koska täällä on mukava työympäristö ja mukavat työkaverit. Niiden lisäksi työssä on parasta keskeinen sijainti Helsingissä ja vaihtelevuus – jokainen päivä on erilainen. Hiljattain jatkoin opintoja kauppatieteiden parissa, joten tämä työ sopii elämäntilanteeseen hyvin.

Musiikkitalo on vilkas ja kansainvälinen ympäristö, jossa järjestetään paljon erilaisia tapahtumia. Vieraita käy vuodessa satoja tuhansia ja heidän joukossaan on paljon mm. poliitikkoja ja julkisuuden henkilöitä. Ympäristö on vaikuttava, joten palvelunkin on vastattava komeita puitteita sekä vaativan kohderyhmän tarpeita.

– Lähtökohtaisesti meillä on täällä aina hyvä palvelu. Pyritään siihen, että asiakkaat lähtevät täältä iloisina ja yritetään löytää palveluun juhlatunnelmaa. Vaikka tämä työ ja ympäristö on meille arkea, asiakkaalle vierailu Musiikkitalossa saattaa olla asiakkaalle ainutkertainen kokemus. Siihen pitää saada vähän jotain spesiaalia ja hyvää fiilistä.

Entä kenelle Salonen itse suosittelisi vartijan ja järjestyksenvalvojan työtä?

– Henkilölle, joka on ihmisläheinen, sosiaalinen ja avoin, eikä pelkää työtä. Tämä on myös opintojen kannalta hyvä työ. Jos ei halua tehdä täyttä päivää, on mahdollista tehdä osa-aikatyötä ja hoitaa vaikka opinnot siinä sivussa. Itse olen saanut aina tehdä juuri sopivan määrän työtunteja.

 


Tutustu AVARN Securityyn työpaikkana

Työnä turvallisuus -juttusarjassa kerromme AVARN Securityn ihmisistä sekä heidän työstään ja arjestaan yksityisellä turvallisuusalalla.