18.05.2017  |  Turvallisuuden tulevaisuus

Suomalaiset toivovat lisää vartijoita - turvallisuuden tunne on heikentynyt

003 Avarn Security Helsinki 19.8.2017 HIGH RES.jpg

Taloustutkimuksen tutkimus paljastaa, että yli kolmannes (36 %) suomalaisista kokee turvallisuuden tunteen heikentyneen (paljon tai hieman) viimeisen vuoden aikana. Nuorimmat vastaajat eli 18–34-vuotiaat kokivat turvallisuuden tunteensa heikentyneen enemmän kuin vanhemmat ikäluokat. Eniten turvattomuutta koetaan anniskeluravintoloissa, yleisötapahtumissa sekä kaduilla ja muilla julkisilla paikoilla.

Turvallisuuden tunnetta lisää eniten poliisien läsnäolo. Miehet arvostavat poliisin paikallaoloa naisia useammin. Joka kuudes mainitsee vartijat tai järjestyksenvalvojat turvallisuutta lisäävänä tekijänä.

Tutkimuksessa kysyttiin myös, mitkä asiat vastaajia huolestuttavat turvallisuudessa. Omassa ja läheisten turvallisuudessa ihmisiä huolestuttavat eniten ihmisten välinpitämättömyys, poliisien väheneminen sekä yleinen päihteiden lisääntynyt väärinkäyttö. Huolestuneimpia ovat yli 50-vuotiaat.

Lähes puolet (46 %) suomalaisista katsoo, että vartijoita tulisi olla nykyistä enemmän. Lisää vartijoita kaivataan erityisesti yleisötapahtumiin (puolet tutkimuksen vastaajista) sekä kauppa- ja ostoskeskuksiin. Naiset toivovat miehiä useammin vartijoiden tai järjestyksenvalvojien lisäämistä.

Vartijoiden arvostus on noussut merkittävästi

Tutkimus osoittaa myös, että vartijan työn arvostus on noussut merkittävästi edelliseen, vuonna 2012 tehtyyn kyselyyn verrattuna. Kaikista vastaajista 70 prosenttia ja naisista jopa kolme neljästä pitää vartijan työtä tärkeänä. Vajaa kolmannes (28 %) pitää vartijan työtä erittäin tärkeänä, ja 41 % melko tärkeänä.

Samaan aikaan vartijoiden ominaisuuden ovat yleisesti ottaen parantuneet viiden vuoden aikana. Erityisesti kärsivällisyys, ensiaputaidot, auttavaisuus ja hyvä palveluasenne ovat parantuneet. Ne listataan myös vartijoiden tärkeimmiksi ominaisuuksiksi.

”Turvallisuusala kouluttaa ihmisiä kasvavassa määrin: Me AVARN Securityllä kehitämme jatkuvasti esimerkiksi vartijoidemme ensiapu- ja asiakaspalvelutaitoja. Lisäksi vartijoiden taitoja kehitetään sen mukaan, mitä he kohteissaan tarvitsevat ja minkä toimialan asiakaskohteessa työskennellään”, sanoo Avarn Securityn toimitusjohtaja Juha Murtopuro.

Vartijan työ on asiakaspalvelutyötä

Tutkimuksessa kysyttiin myös, voisivatko vartijat tehdä oman toimen ohella muita tehtäviä. Hiukan yli puolet vastaajista (52 %) on sitä mieltä, että rinnakkaistehtävät sopivat vartijan rooliin. Parhaiten rinnakkaistehtäviksi sopisivat asiakaspalvelutehtävät julkisissa paikoissa kuten rautatiellä tai lentoasemalla tai lähihoitaja-vartijana työskentely esimerkiksi sairaalassa tai terveyskeskuksessa. Noin neljännes näki nämä tehtävät vartijoille sopivina rinnakkaistehtävinä. Vajaa viidennes (18 %) koki, että vartija voisi toimia myös turvamyyjänä kaupan kassalla.

”Työnkuvat laajenevat ja monipuolistuvat turvallisuusalalla. Kyselyn mukaan kuitenkin suomalaiset  suhtautuvat vielä hiukan varautuneesti tehtävien laajentumiseen ja monipuolistumiseen. Varautuneisuus tulee erityisesti siitä näkemyksestä, että vartija olisi estynyt huolehtimaan turvallisuudesta, jos hänellä on samaan aikaan muitakin tehtäviä. Lisäksi jotkut vastaajista katsoivat, että turvallisuus ja vartijan auktoriteetti kärsivät rinnakkaistehtävistä.  Turvallisuusalan kaikki työt ovat asiakaspalvelutehtäviä ja asiakaspalvelu sopii perinteisemmän vartijan turvallisuustyön rinnalle”, Murtopuro arvioi.

Tietoja tutkimuksesta

Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Avarn Securityn toimeksiannosta. Sen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten turvallisuuden tunnetta ja syitä turvattomuuteen. Tämän lisäksi selvitettiin suhtautumista yksityisiin turvapalveluyrityksiin. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa 5.-10.4.2017 välisenä aikana. Tutkimuskutsu lähetettiin 4300 henkilölle ja tutkimukseen vastasi hyväksytysti ennen tiedonkeruun päättämistä 1 117 henkilöä. Tutkimuksen vastausprosentiksi muodostui 26 ja virhemarginaaliksi 2,54. Tutkimustulokset on painotettu vastaamaan Suomen aikuisväestöä iän, sukupuolen ja suuralueen mukaan.


Lisätietoja:
Juha Murtopuro, juha.murtopuro@avarn.fi, 040 41 41 007

AVARN Security on strateginen ja vastuullinen turvallisuuskumppani yrityksille ja julkisen sektorin organisaatioille. Yhtiö tuottaa turvallisuusratkaisuja ja -palveluita, kuten älykästä turvallisuusvalvontaa ja -tekniikkaa, vartiointi- ja vastaanotto- sekä arvokuljetus- ja rahankäsittelypalveluita. AVARN Securityn lähes 2 800 työntekijää palvelevat valtakunnallisesti 22 toimipisteen kautta. AVARN Security on osa Sector Alarm Groupia.