10.07.2018  |  Työnä turvallisuus  |  Blogi

Mitä on vartiointi?

AVARN_Security_vartija_kauppakeskusVartijan tehtävänä on valvoa ja turvata asiakkaan omaisuutta, tiloja ja kiinteistöjä tai suojata henkilön koskemattomuutta. 

Vartiointia voi tehdä monella eri tavalla riippuen vartioitavasta kohteesta ja asiakkaan turvallisuustarpeista.

Paikallisvartiointi tarkoittaa sitä, että vartija on jatkuvasti tai sovittuina aikoina paikalla vartiointikohteessa. Tyypillisiä paikallisvartioinnin ympäristöjä ovat teollisuuskohteiden porttivalvomot sekä moniulotteiset kiinteistöt, joissa ylläpidetään turvallisuusvalvomoa ja vartija kiertää tarkastustehtävissä.

Liikkuvaa vartiointia puolestaan tekevät piirivartijat, jotka partioivat kiertämällä useissa eri kohteissa joko ennalta sovittujen ohjeiden mukaisesti tai reagoimalla hälytystilanteisiin. Turvatekniikka ja hälytyskeskus toimivat vartijan tukena sekä tarvittaessa ylimääräisinä silminä ja korvina. Piirivartijat työskentelevät pääasiassa iltaisin, öisin ja viikonloppuisin, kun tyhjillään olevien toimitiloja halutaan suojata ilkivallalta tai murtoyrityksiltä.

Vartiointia voi tehdä myös etäpalveluna hälytyskeskuksesta käsin. Silloin hälytyskeskuspäivystäjä tekee ns. kamerakierroksen, jonka aikana tarkistetaan valvontakameroiden avulla, että kaikki on kunnossa.

Vartijat tekevät myös vastaanottotehtäviä. Monissa aulapalvelukohteissa on vartija, koska he usein vastaanottotehtävien ohella tarkkailevat valvontakameroita sekä suorittavat mm. kulunvalvontaa aulapalvelutyön ohessa. Aulavartija on usein ensimmäinen henkilö, jonka taloon saapuva vieras kohtaa ja siten palvelua ostavan yrityksen tai organisaation tärkeä käyntikortti.

Kaikkien edellä kerrottujen lisäksi vartijoita tarvitaan myös arvokuljetus- ja henkilönsuojaustehtävissä.

 

Voimmeko auttaa suojaamaan toimitilojasi? Pyydä tarjous »
Kiinnostaako työ vartijana tai järjestyksenvalvojana? Katso avoimet työpaikat »