04.06.2018  |  Työnä turvallisuus  |  Blogi

Mitä eroa on vartijalla ja järjestyksenvalvojalla?

AVARN_Security_vartija_vs_jarjestyksenvalvoja
Yksityisen turvallisuusalan työntekijöistä puhutaan yleensä vartijoina, vaikka he olisivat järjestyksenvalvojia. Mitä eroa näillä on käytännössä ja mistä asiakas tietää, mitä palvelua milloinkin tarvitaan?

Vartijan ja järjestyksenvalvojan tehtävät ovat erilaisia ja niihin vaaditaan erilaiset koulutukset. Myös työskentely-ympäristö ja toiminnan tarkoitus eroavat toisistaan. Sekä vartijalla että järjestyksenvalvojalla on oikeus ottaa kiinni henkilö yleisen kiinniotto-oikeuden mukaisesti. Vartijalla ja järjestyksenvalvojalla on tehtävissään yhtäläiset oikeudet käyttää sellaisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina, kun otetaan huomioon kohteena henkilön käyttäytyminen, tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus ja muut olosuhteet. Kummallakin on myös oikeus tarkastaa kiinniotettu ja hänen tavaransa sekä ottaa pois mahdolliset tarkastuksessa löydetyt vaaralliset esineet tai aineet.

Vartija turvaa asiakkaan omaisuutta, tiloja ja kiinteistöjä

Vartija keskittyy työssään toimeksiantajan eli turvapalveluyhtiön asiakkaan omaisuuden, tilojen ja kiinteistöjen turvaamiseen tai erikseen määriteltyjen henkilöiden suojaamiseen, jos vartijalla on tähän koulutus.

Vartijalla on oikeus estää henkilön pääsy vartioimisalueelle tai poistaa hänet sieltä. Näin toimitaan, jos henkilön voidaan epäillä syyllistyvän vartioimisalueella olevaan omaisuuteen tai toimeksiantajan tai tämän palveluksessa olevan henkilön henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen. Henkilö voidaan poistaa myös, jos on ilmeistä, ettei hänellä ole oikeutta oleskella vartioimisalueella. Vartija ei kuitenkaan voi estää henkilön pääsyä tai poistaa häntä yleiseltä alueelta.

Vartiointia voi tehdä paikallisesti, partiointina tai etänä hälytyskeskuksesta tai valvomosta käsin. Vartijan työn tekemiseen tarvitaan väliaikaisen vartijan koulutus (40 h) ja vartijan koulutus (80 h).

Järjestyksenvalvojan tehtävä on nimensä mukaisesti valvoa järjestystä

Järjestyksenvalvoja keskittyy erilaisten häiriöiden ennalta ehkäisyyn ja poistamiseen tapahtumassa tai toimialueella. Hänen tehtävänsä on varmistaa, että tapahtumassa tai toimialueella on turvallista ja sujuvaa asioida.

Järjestyksenvalvojalla on oikeus estää pääsy toimialueelleen henkilöltä, jonka on syytä epäillä vaarantavan siellä järjestystä tai turvallisuutta; joka ei täytä pääsyn edellytykseksi asetettua ikää tai muita tilaisuuteen asetettuja ehtoja tai jonka on syytä epäillä pitävän hallussaan esineitä tai aineita, joiden hallussapito on kielletty.

Järjestyksenvalvojalla on oikeus poistaa toimialueeltaan henkilö, joka häiritsee järjestystä tai muita henkilöitä, vaarantaa turvallisuutta tai oleskelee alueen yleisöltä suljetussa osassa oikeudettomasti. Tällaisen henkilön järjestyksenvalvoja voi ottaa kiinni ja luovuttaa poliisille, mikäli paikalta poistaminen ei ole riittävä toimenpide.

Laissa on määritelty alueet, mihin järjestyksenvalvojan voi asettaa. Järjestyksenvalvojana toimimisen edellytyksenä on järjestyksenvalvojan peruskurssi (40 h). Lisäksi lainsäädännössä on erikseen mainittu poliisin tai rajavartiolaitoksen avuksi asetettavat järjestyksenvalvojat. Heillä on oltava järjestyksenvalvojan koulutuksen lisäksi myös vartijan koulutus.

Vartijat ja järjestyksenvalvojat turvanasi

Hyvä muistisääntö on, että yleensä vartija turvaa omaisuutta ja kiinteistöjä, kun taas järjestyksenvalvoja huolehtii ihmisten ja tapahtuman turvallisuudesta. Molemmissa tehtävissä perustyö on viime kädessä ihmisten auttamista.

Avarn Securityllä painotetaan henkilöstölle kokonaisturvallisuuden huomioimista ja asiakaspalvelua. Riippumatta siitä, mikä on työtehtävä tai toimialue, odotamme henkilöstöltämme valppautta ja kykyä puuttua turvallisuuteen liittyviin epäkohtiin tai vähintään ilmoittaa niistä eteenpäin oikealle taholle.


Voimmeko auttaa suojaamaan toimitilojasi? Pyydä tarjous »
Kiinnostaako työ vartijana tai järjestyksenvalvojana? Katso avoimet työpaikat »