29.01.2018  |  Työnä turvallisuus  |  Työnä turvallisuus tarinat

Kesätyö turvallisuusalalla - 300 mahdollisuutta!

Kesärekry_2018_blogi.png

Turvallisuusyhtiö AVARN Security rekrytoi 300 kesätyöntekijää turvallisuusalan tehtäviin eri paikkakunnille ympäri Suomea.

Työ turvallisuusalalla vie tekijänsä mielenkiintoisin paikkoihin ja tuo kokemusta asiakaspalvelusta sekä ihmisten parissa työskentelystä. Kesätyö antaa myös hyvät mahdollisuudet verkostoitua alan ammattilaisten kanssa sekä valmiudet tulla turvallisuusalan osaajaksi. Kesätyöntekijät ovat tärkeä osa sekä työyhteisön että asiakkaiden turvallisuutta.

”Kesätyöntekijät ovat meille tärkeitä ja heidän joukostaan löydämme usein tulevaisuuden huippuosaajia alalle. Moni AVARN Securityn päällikkö- ja johtotehtävissä työskentelevistä on aloittanut uransa turvallisuusalalla kesätyön kautta." henkilöstöjohtaja Juha-Pekka Mustonen kertoo.

AVARN Securityllä kesätyöntekijät viihtyvät hyvin. Monet heistä palaavat vuosi toisensa jälkeen tutuksi tulleen työnantajan palvelukseen. Kesän jälkeen monelle voi olla tarjolla myös osa-aikaista työtä opintojen ohella. Turvallisuusalalla on runsaasti kouluttautumis- ja urakehitysmahdollisuuksia, joten kokemus käytännön työstä antaa hyvän pohjan alan opintoihin.

”Meillä nuoret pääsevät tutustumaan työelämään mukavien ja osaavien työkaverien kanssa. Työntekijä saa hyvän perehdytyksen yhtiön toimintaan, työtehtäviin ja työvälineisiin. Tänä vuonna päätimme tarjota kesätyöntekijöille myös Smartum -harrastusedun” Mustonen jatkaa.

AVARN Securityn kesärekry jatkuu maaliskuun puoliväliin saakka.

Katso kesätyöpaikkamme!