07.7.2017  |  Tapahtumaturvallisuus

Järjestyksenvalvojan vinkit festarivieraille

AVARN_Security_jarjestyksenvalvojat_tapahtumaturvallisuus.jpgJärjestyksenvalvojat ovat usein tapahtumaturvallisuuden konkareita, jotka ovat nähneet yhtä ja toista. Kesän festarikauden ollessa kuumimmillaan haluamme jakaa vinkit, joiden avulla selviät festareista ehjin nahoin ja hyvällä fiiliksellä.

  • Jätä minä-asenne kotiin. Yleisötapahtumissa on suhteellisen pienellä alueella paljon ihmisiä. Varaudu odottamiseen, jonottamiseen ja siihen, että paikalla on muitakin. Ota muut ihmiset huomioon!
  • Tule hyvällä tuulella. Jätä kiire ja kireä pinna viimeistään tapahtuma-alueen portille.
  • Huomioi vallitsevat sekä muuttuvat sääolosuhteet. Pukeudu ja juo sään mukaisesti. Monissa tilaisuuksissa sateenvarjot on kielletty, jotta kaikki näkevät esiintymislavalle. Varaa mukaan vähintään kertakäyttöinen sadetakki tai -viitta.
  • Huolehdi itsestäsi ja kavereistasi. Pyydä ongelmatilanteessa apua henkilökunnalta ja järjestyksenvalvojilta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Järjestyksenvalvojat ovat paikalla juuri sinun avuksesi ja yleensä heillä on myös hyvät ensiaputaidot sekä vastaus moneen kiperään kysymykseen.
  • Pidä huolta tavaroistasi, etenkin lompakostasi, puhelimestasi ja avaimistasi. Taskusta tavarat viedään helposti.
  • Sovi valmiiksi tapaamispaikka, jos kadotat kaverisi. Mobiiliverkko usein ruuhkautuu suuren yleisömäärän vuoksi, eivätkä puhelut aina mene perille.
  • Älä mene paniikkiin, jos jotakin odottamatonta tapahtuu. Noudata henkilökunnan ja poliisin ohjeita. Paniikissa pakeneminen on usein vaarallisempaa kuin rauhallinen suojautuminen.
  • Ota muut ihmiset huomioon. Auta kaveria ja tuntematonta. Jousta, älä hermoile ja pidä huolta itsestäsi!
Hyvää kesää ja kivoja festareita!