14.06.2016  |  Työnä turvallisuus

Käräjäoikeudessa turvallisuuspalvelun on oltava oikeuslaitoksen arvon mukaista

AVARN Security vastaa Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden turvatarkastuksista ja järjestyksenvalvonnasta. Kyseessä on Hanselin puitesopimukseen perustuva nelivuotinen yhteistyö.

Seinäjoella sijaitsevassa oikeustalossa asioi vuosittain yli 8 000 henkilöä. Lisäksi talossa työskentelee 54 henkilöä ja vierailee vuosittain noin 350 opiskelijaa seuraamassa istuntoja. Käräjäoikeudessa asioivat kansalaiset saavat usein ensimmäisen käsityksensä oikeuslaitoksen palvelun laadusta juuri turvatarkastuksessa. Palvelun tulee siis olla oikeuslaitoksen arvon mukaista. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden laamannin Riku Jaakkola kertoo AVARN Securityn olevan luottamuksen arvoinen ja täyttäneen palveluun kohdistuneet odotukset hienosti.

– Palvelun aloitus AVARN Securityn kanssa on sujunut suunnitelmien mukaan. Turvatarkastukset lisäävät turvallisuudentunnetta talossa työskentelevien ja asioivien keskuudessa aiheuttamatta heille kuitenkaan ylimääräistä vaivaa.

AVARN Security vastaa Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden turvatarkastuksista, vastaanottaa vieraat, valvoo turvallisuutta sekä toimittaa tarvittaessa järjestyksenvalvontapalveluita. Turvatarkastuspalvelut aloitettiin Seinäjoen oikeustalossa uutena palveluna. Vastaanotto on ollut positiivinen.

– Kun aloitetaan asiakkaalle täysin uutta palvelua, on tärkeää huomioida jo ennalta sen vaikutukset asiakkaan muuhun toimintaan. Ystävällisyys, kohteliaisuus ja sujuvuus ovat olennainen osa tarkkaa ja laadukasta turvallisuuspalvelua.” AVARN Securityn toimitusjohtaja Juha Murtopuro sanoo.

 

Tutustu turvallisuuspalveluihin